maanantai 21. heinäkuuta 2014

Mmm... Smoothie




Smoothie on viime aikoina ollut kova sana. Sillä on korvattu lounas, toimitettu välipalan virkaa, juotu janoon ja ihan vaan herkuteltu.

Banaania, persikkaa, rahkaa, jugurttia, kylmää tuoremehua, marjoja pakasteesta, jääkaappikylmää purkkiananasta... Raaka-aineet vaan sekaisin blenderiin. Joskus teen isomman määrän valmiiksi jääkaappiin, ja sitä voi sitten nauttia pitkin päivää. Smoothien muodossa tulee syötyä aina kivat määrät hedelmiä ja marjoja ihan huomaamatta.

Houkuttaisi kokeilla Vihersmoothieta. Katselin jo vähän reseptiikkaa. Pinaatti-pohjainen kiinnostaa nyt eniten.



Helteestä huolimatta olen heittänyt juoksulenkit tunnollisesti. Pakko myöntää, että ei ole ollut nautintoa. Kotiin palattua olen juonut litran vettä ja sännännyt suihkuun. Minun puolestani sellainen järjestely olisi hyvä, että kun lähden lenkille sää viilenee ja muuttuu pilviseksi. Kun palaan takaisin, aurinko saa paistaa ja olkoon sen 30 astetta lämmintä. ;)




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!