maanantai 19. tammikuuta 2015

Luonnonkosmetiikkaa Laveralta

Lavera on ihan ensimmäisiä luonnonkosmetiikkasarjoja, joihin olen tutustunut. Ensikosketuksesta tähän sarjaan on reilusti yli kymmenen vuotta. Tähän mennessä olen kokeillut muutamia tuotteita Laveran värikosmetiikan puolelta, ja ihonhoitotuotteistakin jokunen on tullut tutuksi.

Hiljattain sain Laveralta paketin, jota odottelin kuin kuuta nousevaa viikko tolkulla. Kerkesin ihan jo huolestua, kun blogin tuotetestaukseen tarkoitettua lahjaa ei alkanut kuulua. Paketti oli seikkaillut postissa muutaman viikon, kunnes sitä aloin Laveralta kyselemään. Ja sieltä postistahan se myös löytyi. Saapumisilmoitus vain oli jäänyt tulematta teknisen vian vuoksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
 
 
Kyllä taas äitiä ja tytärtä hemmotellaan. Paketista nimittäin löytyi Laveran hoitosarjaa lapsille, sekä Luomuvilliruusu -sarjaa aikuiselle iholle. Mielestäni on muuten todella mukavaa, että yhä useammat luonnonkosmetiikkasarjat huomioivat lapset näin hyvin tuotesarjoissaan.
 
Lavera Baby & Kinder Neutral Skin Oil ihoöljy soveltuu kylpyöljyksi ja ihonhoitoon. Se sisältää mm. oliivia ja helokkia. Protection Cream  on hoitovoide kasvoille ja vartalolle. Sen sisältämät sheavoi, auringonkukkaöljy ja helokkiöljy suojaavat ja hoitavat ihoa. Meillä voide otettiinkin heti käyttöön, koska pienet posket ovat arat tällaisille talvikeleille ja vaativat ekstrasuojaamista.
 
 
 
Minulle paketissa oli ihana tuoksuva ylläri Luomuvilliruusu-sarjaa: vartalovoide, silmänympärysgeeli ja kasvonaamio. Sarja on kehitelty erityisesti kuivalle iholle. Vartalovoide imeytyi hyvin ja nopeasti, ja iho oli ravauksen jälkeen pehmeän oloinen, sekä aivan ihanan tuoksuinen. 
 
Kasvonaamion kanssa tein niin, että annoin sen vaikuttaa normaalin vaikutusajan ja pyyhin enimmät pois kasvopaperilla. Loppunaamio sai vaikuttaa yön yli yövoiteen tapaan. Suosittelen tekemään näin, jos kaipaa oikein ihon tehohoitoa. Kasvonaamio sisältää kosteuttavia ainesosia, kuten avokado- ja makadamiapähkinän öljyä.
 
Erityisesti ihastuin silmänympärysgeeliin. Se pehmitti kuivia silmänalusia jo ensimmäisellä käyttökerralla, jättäen ihon kimmoisan tuntuiseksi. Geeli sisältää  luomu vihreää teetä, jolla on mm. kiinteyttävä ja rauhoittava vaikutus iholle. Muutamien päivien jälkeen ero oli jo ihan silminnähtävä.
 
 
Näistä tuotteista tuli myös mieleen ihana tuoksuassosiaatio, jopa vähän haikeakin sellainen. Laveran ruusuvoiteet kun tuoksuvat ihan aidolle ruusulle. Lapsuudessa mummolani pihassa kasvoi suuria ruusupensaita. Irrotimme ruusuista terälehtiä, joista veteen liottamalla teimme itse hajuvettä. Sille nämä Laveran ruusu-tuotteet juuri tuoksuvat; ihan oikealle ruusulle ja lapsuuteni kesille.

2 kommenttia:

  1. Rakastan Laveran tuotteita ja Lime on suuri suosikki. Laveralla on yksi maailman parhaimmista käsirasvoistakin. Tuo ruusukin on kyllä aivan ihana ja on kyllä upeaa, että lapset huomiodaan. Heidän ihollekin tulee aina välillä vaikka mitä ja herkät ihot vaatii hellät tuotteet. Jännää muuten miten sitä ajattelee, että ilman muuta lapsille vain luonnonkosmetiikkaa, mutta aikuisena tämä muuttuu.

    Ihania tuotteita olet testiin saanut, nauti niistä ja huh onneksi se pakettikin vihdoin tuli. Kaikkea sitä aina sattuukin.

    Ihanaa tiistai-iltaa Niina <3

    VastaaPoista
  2. Mitä enemmän Laveran tuotteita käytän, sitä enemmän niistä pidän! <3 Minullakin oli joskus joku ihan huippuhyvä Laveran käsivoide. En nyt muista tarkempia tietoja siitä, mutta kenties puhutaan samasta tuotteesta. :)

    Kiitos, nautin täysin siemauksin näistä tuotteista ja kyllä niitä odotettiinkin! Mukavaa illan jatkoa Tiia! <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!