perjantai 13. helmikuuta 2015

Keho kiinteämmäksi voiteella

Juuri sopivasti detox-kuurini kanssa samaan aikaan sain testattavaksi Frantsilan luomuyrttitilan kiinteyttävän vartalovoiteen. Voide, joka sisältää mm. luomukasviöljyjä, aromaterapeuttisia eteerisiä öljyjä ja luomuyrttiuutoksia, hajottaa selluliittia. Tarkempia tietoja voiteesta voit lukea täältä.
 
 
Tämä on ensimmäinen koskaan käyttämäni ns. selluliittivoide, ja senpä vuoksi innostuskäyräkin on tämän kokeilun myötä poikkeuksellisen korkealla. Voidetta käytetään hieromalla sitä ongelmakohtiin aamuin illoin useiden minuuttien ajan. Sen kerrotaan elvyttävän verenkiertoa ja lymfan kulkua, sekä poistavan kuona-aineita, vähentävän turvotusta ja nestekertymiä ja edistävän rasvakudoksen hajoamista.
 
Voide on koostumukseltaan paksuhkoa ja hierottaessa se imeytyi hyvin. Kuten nimestäkin (Midsummer Rose) voi päätellä, on tuoksu ruusuinen, mutta samalla kirpeän yrttinen. Olin aistivani ainakin piparmintun, koivun ja katajan tuoksua. Voide hieman kihelmöi iholla ja sama kihelmöinti jatkui vielä jonkin aikaa sen levittämisen jälkeen. Iho tuntui myös napakalta. Omat kriittisen paikkani, johon voidetta hieroin, ovat vatsa ja reidet.
 
 
Ihan rehellisesti, en usko minkään selluliittivoiteen tehoon yksinään. Mutta sen häviämistä tehostavan ruokavalion, liikunnan ja voiteen vaikutukseen yhdessä luotan. Siksi parempaa ajankohtaa tämän käyttöön, kuin detox-kuurin aikana, tuskin olisi voinut olla. Mittanauha ja valokuvat jatkossa puhukoon puolestaan.
 
Frantsilan luomuyrttitilan sivuilta löytyy vaikka mitä ihanuuksia. Kotimaisia luonnonmukaisia tuotteita on valmistettu jo yli 30 vuotta. Itsekin muistan kyseisiä tuotteita, ainakin yrttitippoja, nähneeni jo omassa lapsuudessa. Yrteistä kiinnostuneille vinkkinä, että sivulta löytyy Yrttipankki. Sitä tutkiessa tällainen yrttihöperö valmisti mielessään jo vaikka minkälaisia rohtoja ja voiteita. ;)
 
 
Aamupäivä oli tarkoitus siivoilla, koska kevään tullen auringon paiste saa pölypallotkin hyppimään silmille. Kirkas sää ulkona oli kuitenkin niin mahtava, että en malttanut jäädä sisälle moppia heiluttamaan. Ulkoilu ja kirpakka, happirikas, ilma olivat varmasti parempi valinta. Onkohan minusta tulossa SITTENKIN aamulenkkeilijä? :)
 
Nauttikaa tekin viikonlopusta ja upeista ulkoilukeleistä!

Lisää Frantsilan tuotteita löytyy täältä.

10 kommenttia:

  1. Sama täällä, en kyllä usko selluliittivoiteisiin, mutta kyllä niistä parempi mieli tulee! Kyllä mahaankin läträsin öljyjä odotusaikana, vaikka sitä sanotaan että on geeneistä ja ihotyypistä kiinni, ei auta rasvailut. En ole tiennytkään että olet pirkanmaalainen (luenko vähän laput silnillä :D). Ihanaa viikonloppua ja ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä uskon jossain määrin noihin voiteisiin. Siihen en vaan usko, että pelkällä voiteella saa kummoisia tuloksia aikaan. :) Sama homma, lotrasin öljyjen kanssa koko raskausajan, mutta eipä tullut raskausarpiakaan. Sitähän ei pysty tietämään oliko öljyllä osuutta vaiko ei. Muutenkin olen sellainen himorasvaaja. :D

      Ai minä pirkanmaalainen? Mistäs tämmöinen ajatus? Jyväskylässä asustelen nimittäin. :) Mukavaa viikonlopun jatkoa Katja! :)

      Poista
  2. No kerrohan toimiiko! Minulla oli oma projekti kahvinpuruista ja öljystä tehty selluliittivoide, kuulemma toimii. Mutta ei toiminut, kun unohdin nen purut about yli kuukaudeksi rasiaan ja homeessahan ne olivat. Into vähän niinkuin laantui:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, tuollaisia unohduksia nyt aina sattuu! Pitääpä kokeilla tuota sinun reseptiä seuraavaksi. Kahvinpuruilla kuorimalla tulee ainakin ihan pehmeä iho. :) Rauhallista lauantai-iltaa!

      Poista
  3. Vitsi olisipa helppoa jos selluliitit tosiaan lähtisi tuollaisella rasvalla :) Tulisi sitten ostettua pari kappaletta :) Hyvää ystävänpäivää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano! Voi kun pelkällä rasvauksella poistuisi kaikki muhkurat... Kivaa ystävänpäivää ja lauantai-illan jatkoa! <3

      Poista
  4. Mä olen kokenut, että voiteet toimii! Ei siis laihduta eikä sulata muhkuroita, mutta silottaa ihon karheaa pintaa ja saa ihon näyttämään paremmalta ja selluliittitommalta. Muistaakseni Kuluttaja-lehdessä oli joskus testattu voiteita ja jokin kalliimpi apteekin voide oli toiminut. Samassa testissä oli todettu, että jotkut voiteet aiheuttivat ihoärsytystä. Voiteita käsketään hieromaan ja jo plekkä hierotnakin tehostaa aineenvaihduntaa ja olenkin miettinyt, että auttaisiko ihon silottamiseen napakka hieronta jollain luomuöljyllä?

    Vaikka sanotaan, että selluliittiin voi vaikuttaa ruokavaliolla ja liikunnalla, niin suurelta osin se on perinnöllistä. Mulla oli appelsiini-ihoa ja 15-vuotiaana ja nyt sitä vasta onkin liikunnasta ja ruokavaliosta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinunkin kokemuksia näistä voiteista. :) Huomasin kyllä, että iho tuntui niiltä voidelluilta ja hierotuilta alueilta hyvin kimmoisalle ja sileälle. Uskon myös, että hierominen tässä on se juttu. Toki nuo voiteiden ainesosat varmasti tukee prosessia. En tiedä, voiko tätä verrata lymfahierontaan? Siinähän juuri hieronta pistää nesteet liikkeelle. Siksi olisikin mielenkiintoista kokeilla tuota mitä sanoit; hierontaa esimerkiksi öljyllä. :)

      Kivaa illan jatkoa Minttu-Maaria! :)

      Poista
  5. Onpas mielenkiintoinen toi yrttipankki, kiva kun vinkkasit! :) mä en selluliittivoiteista tiedä, mutta oon nyt taas innostunut luomutuotteista, niin voisi perehtyä paremmin Frantsilankin tuotteisiin. Joskus mulla on ollut ainakin joku kiiden naamarasva, ja oli muistaakseni hyvä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yrttipankki on niin kiva juttu! Nyt vaan pitää odotella, että tulee kevät, pääsee yrttejä poimimaan ja liemiä keittelemään. :) Luomukosmetiikka on mun heikkous, ja Frantsila saa lisäpisteitä kotimaisuudesta. Pitäisi perehtyä siihen enemmänkin. :) Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentistasi!