torstai 21. heinäkuuta 2016

Hiiulihei-konsetti: muutama kuva ja paljon tunnelmaa






Viime viikolla Jyväskylä täyttyi Jyväskylän Kesän tapahtumista ja kulttuuria oli tarjolla monessa muodossa. Meidän askeleemme suuntautuivat lapsille suunnattuihin tapahtumiin, joista huipennus oli lauantain Hiiulihei-konsertti.


Kyseisenä aamuna ja vielä päivälläkin keli oli ikävän harmaa, mutta konserttiin astelimme kavereiden kera auringon ja lämmön siivittämänä. Ja eihän sade olisi muutenkaan haitannut, koska olimme suuressa teltassa luonnon ilmiöiltä suojassa.








Tilaisuus oli hienosti järjestetty: ei ollut kiireen tuntua, eikä tungosta. Oli tilaa ja kaikkialta uskoakseni näki lavalle melko hyvin. Ruokapisteiden myyntiartikkeleissa oli huomioitu nimenomaan lapset. WC-alueeltakin löytyi tarpeeksi monta pottaa, joten sinnekään ei syntynyt pitkiä jonoja. (Kaiken lisäksi bajamajat olivat siistejä ja puhtaita -törkyiset ulkokäymälät ovat minun painajaisteni kärkipäästä!)


Itse konsertti oli myös todella onnistunut. <3 Ennen tilaisuutta mietin mielessäni, että onkohan puolitoista tuntia liian pitkä aika vähän alle kolme-vuotiaalle. Mutta ei se ollut liian pitkä, ja tuntuu jopa, että konsertti loppui juuri, kun päästiin kunnolla vauhtiin. Ilman väliaikaa, vessataukoa ja eväitä tuskin oltaisiin pärjätty, mutta tällä kertaa kaikki tekijät olivat kohdallaan. Tämä konsertti sujui hienosti ilman sen suurempia herpaantumisen merkkejä, kummaltakaan meistä. ;)






Oli mahtavaa kuulla niitä ikivihreitä lastenlauluja ja klassikoita. Sattumoisin kuulimme paljon niitä, mitä meilläkin on viime aikoina kuunneltu, kuten Saukin ja Pikkuoravien Kuuraketti, Jos syn lysti on ja Vaarilla on saari, sekä monet muut. Lapsi pääsi helposti tunnelmaan mukaan tuttujen laulujen, ja varmasti myös tuttujen artistien ja hahmojen ansiosta. Loiskis-yhtye on tuttu livekeikoilta, Katti Matikainen, Satu Sopanen sekä Tuomo  Rannankari niin ikään tv:stä. Pentti Rasinkankaan lastenmusiikki puolestaan on tuttu mummolan dvd:ltä.




Tällaiset konsertit ovat juuri niitä parhaimpia, kun lapsi ja aikuinen viihtyvät, rallattelevat samoja lauluja ja iloitsevat samoista asioista.  Taas yksi ihana muisto lisää tallennettu. <3

Liput konserttiin saatu


9 kommenttia:

  1. Mä keskityin tänä vuonna virkistämään vain itseäni Jyväskylän Kesän tapahtumissa :) Konsertti olisi varmasti sopinut meidän pienelle taaperolle, mutta ajattelin, että ehditään kyllä myöhemminkin vaikka mihin konsertteihin :)

    Olipa mukavaa, että konsertti oli kaikin puolin onnistunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noihin ehtii, ja toki itsensä virkistäminenkin on aina hyvä vaihtoehto. :) Konsertista ja muistakin Jyväskylän Kesän tapahtumista jäi todella hyvä mieli. Ensi vuonna sitten taas. :)

      Poista
  2. Kesässä on kyllä hienoa itse kesän lisäksi myös se, että koko Suomi on täynnä erilaisia tapahtumia - ja hienoa, että myös lapsille järjestettyä!
    Tuosta konsertista olen kuullut jo kehuja kummipojaltani, joka siellä myös oli ollut - hän oli aivan innoissaan.
    Ihania kesäpäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemmekin tänä kesänä käyneet todella paljon lapsille suunnatuissa ja lapsille soveltuvissa tapahtumissa. Ja tosiaan pääsi yllättämään, kuinka paljon niitä onkaan tarjolla! Mukava kuulla, että myös muut olivat viihtyneet Hiiulihei-konsertissa. :) Kiitos kommentistasi ja kivaa kesän jatkoa myös sinulle!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Me oltiin myös Hiiulihei-konsertissa ja konsertti oli kyllä tosi kiva, meidän 4v tykkäsi tosi paljon! Eipäs törmätty, istuitte kuvista päätellen hieman eri puolella ;) Meidän fiiliksiä konsertista:
    http://elinamaista.blogspot.fi/2016/07/viikonloppuna.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin teidän olevan siellä postaustesi perusteella, mutta eipä onnistuttu törmäämään. Hei pitääpäs käydä lukemassa myös tuo sinun postaus! :)

      Poista
  5. Meidänkin tyttö oli tuolla isovanhempiensa kanssa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!