maanantai 19. syyskuuta 2016

Kotiruokaa. Viikko 4.





Tämä viikko käynnistyy ruoan puolesta taas yhdellä suosikkiruoistani: kermainen lohikeitto. Sama keitto on myös miehen suosikki ja tytärkin sitä syö ihan hyvällä ruokahalulla.  Jos viikon aloitukset tuntuu nihkeiltä ja maanantait ankeilta, lempiruokien nauttiminen varmasti helpottaa asiaa, eikö niin?





Sunnuntaina käytin muutaman minuutin enemmän aikaa ruokalistan suunnitteluun. Selailin reseptejä ja etsin uusia makuja, sekä ruokia mitä meillä ei vähään aikaan ole ollut.

Halloumikin kuuluu suosikkeihin: kesällä se on ihanaa grillissä paistettuna ja muutoin paistan sitä pannulla kasvisten kaveriksi. Reseptejä muuten näistä viikon ruoista on tulossa lisää.





Viikonloppuna teimme perheen kanssa pikkumatkan Kuopioon. Olin suunnitellut matkan aikana ottavani pitkästä aikaa asukuvia. Alkuviikosta sain otsan hiusrajaan komean patin jonkin ötökän puraisun toimesta. Perjantaina tasapainoa ylläpitääkseni kolautin pään komeasti ovenkarmiin, joten samanmoinen patti koristaa otsaa myös toisella puolella. Joten niitä asukuvia sitten ehkä myöhemmin. :D

Muut ruokaviikkopostaukset löytyvät näiden linkkien alta:

2 kommenttia:

  1. Hienoa kun laitat myös ohjeita, tuossa oli muutama sellainen jota haluaisin kyllä kokeilla mm. tuo kermainen lohikeitto ja nuo soijapalat pastan kanssa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kommentoit, laitan nimittäin ohjeita oikein mielelläni! Soijapalakastike onnistuikin niin hyvin, että siitä on tulossa postaus ihan pian. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!