perjantai 4. elokuuta 2017

Alekoodi Reimalle







Aika monessa perheessä eletään taas sitä aikaa, kun päivitetään lasten vaatevarastoja. Näin on myös meillä. Pienet neliviikkoiset kaksoset eivät vielä juuri mitään erityistä kaipaa ja heidän suhteensa vaatetus on vielä helppoa. Kolmevuotiaan kanssa onkin vähän eri juttu: etenkin ulkovaatteista tulee löytyä ominaisuuksia, kestävyyttä ja miellyttävä ulkonäkö.








Voin rehellisesti sanoa viettäväni päivästä suuren siivun selaillen lasten nettivaatekauppoja, kirppareita ja katalogeja. Lastenvaatteet ovat heikko kohtani ja haluan käyttää rahani tuotteeseen, joka oikeasti on toimiva, joten jonkinlainen selvittely vaatteiden suhteen on välillä paikallaan. Tutuksi ovat tulleet myös alennusmyynnit, joita parhaillaan on meneillään. Jo 15% pois hinnasta tekee isompaan ostoon suuren säästön.




Nyt myös Reimalla on tarjota blogin lukijoille alekoodi. Koodilla saa 15 % alennusta yhdestä ostoksesta ja se käy kaikkiin uusiin tuotteisiin (ei aletuotteisiin).


Alennuksen saat käyttämällä koodia SCHOOLSTARTFI
Ostoksille pääset TÄSTÄ LINKISTÄ.
Alennuskoodi on voimassa sunnuntaihin 20.8.2017 asti.


Mukavia ostoshetkiä! Löysitkö valikoimasta mieleisesi tuotteen?




Postaus sisältää mainoslinkkejä. Kuvat Reiman sivuilta.

4 kommenttia:

  1. Itse koitan hankkia tulevan talven vaatteet edelliskevään alennustangoista niinkuin tein tänäkin keväänä. Kengät on nykyään ostettava vasta kun niiden aika on sillä lapsilla jalka venyy kesällä ihan uskomattomia määriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin viisainta, kun osaisi hyödyntää edellisen kauden alet. :) Meillä lapsi kasvaa vielä niin ripeää vauhtia, että ennakointi kokojen suhteen on melkoisen hankalaa ja nuo kenkien hankinnat, ne on ihan oma lukunsa. Huoh.

      Poista
  2. Kiitos koodista! Täydennystä tytön vaatekaappiin on nyt tehty. Yksi toppatakki jäi vielä vaivaamaan. Jos kaapissa olisi vapaana yksikin henkari, niin sekin olisi päässyt matkaan mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Kati, kiva että koodille oli käyttöä! :) Meillä on vieläkin talvivaate hankinnat hieman vaiheessa, mutta se johtuu ihan päättämättömyydestäni, kun kivoja vaihtoehtoja on niin monia. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!