perjantai 9. helmikuuta 2018

Emman lumoavat letit




Unelmissani hiukseni eivät koskaan tunnu tylsiltä. Taidan useat eri pikakampukset, joita sitten sovellan aamuisin ja samalla laitan nätiksi myös tyttäreni hiukset. Tämä siis haavetta vain ja totuus on vähän toista; hätäponnarit ja sotkunutturat ovat liiankin tuttuja tässä arjessa. Tyttären hiuksia sen sijaan on mukava laittaa erilaisten hiusnauhojen ja pinnien avulla, sillä niillä saa nopeasti sievän ilmeen aikaan.


Erilaiset letit ovat olleet muodissa jo jonkin aikaa. Niitäpä on sitten allekirjoittanutkin harjoitellut ja ihan siedettävänkin näköistä lopputulosta on tullut. Netti olisi kai näitä letityksen opetusvideoita pullollaan. Välillä katselen tekniikoita niistäkin, mutta itse eniten tykkään opiskella asioita kirjoista. Minulle kirjoitettu teksti ja kuvat jäävät parhaiten mieleen.





Joitain viikkoja sitten sain Emma Ollilan Emman lumoavat letit -teoksen. Kirjassa esitetään useita eri letitystekniikoita vaihe vaiheelta selkeiden kuvien avulla. Niin peruslettejä kuin juhlakampauksiakin. Emman lumoavat letit -kirjassa on myös omat ohjeensa ohuille ja lyhyille hiuksille, joita ei ihan joka kampausteoksessa huomioidakaan. Omana osionaan myös hiusten kihartaminen ilman lämpökäsittelyä -nämä ovat tervetulleita niksejä etenkin pikkutyttöjen äideille. (kuumat kihartimet ja joutuisat pienet prinsessat eivät ole suosikkiyhtälöni)

Lumoavat letit -kirjan takana on Emma Ollila, vasta 14-vuotias lettitaiteilija. Kirja on kaunis, värikäs ja aito. Se sisältää myöskin QR-koodit letitysvideoihin. 




Kirja saatu kustantajalta. 

2 kommenttia:

  1. 14 vuotias ja jo oma kirja, wau. Letitetty on kyllä niin upeita. Neidille osaan tehdä erilaisia lettejä mutta itselle... 🤔😜🙄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, se tässä kirjassa eniten inspiroikin, että 14-vuotias ja tehnyt jo oman kirjan. Ihailtavaa! Sama juttu, toiselle ne letit on huomattavasti helpompi tehdä kuin itselle. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!