sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Suolattomat kaurapuuro-bataattirieskat pikkuväelle








Täällä ollaan, blogi päivittyy toisinaan hitaasti, mutta varmasti. :) Kuten lapsiperheessä yleensäkin, niin myös meillä kiirettä pitää. Kun puhutaan ruuhkavuosista, uskon, että tämä on nyt juuri sitä. 

Mutta eilen. Niin leppoisaa ja rauhallista. Koko päivä meni leikkiessä ja sen lomassa kotitöitä tehdessä. 4-vuotiaan huoneessa tavarat vaihtoivat paikkaa ja houkuttelivat uudenlaisiin leikkeihin. Pahvilaatikosta syntyi ihan paras piilopaikka. Illalla lämpeni sauna. Sormiruokailijat saivat puurorieskojaan.





Bataattirieskojen ohje on alkujaan Simppelin Sormiruokakeittiön. Tästä inspiroituneena ohje on muokkaantunut omiin raaka-aineisiin sopiviksi. Näillä mentiin viimeksi:

Kaurapuurorieskat

1 dl valmista kaurapuuroa
0,5 dl vettä
0,5 dl bataattisosetta
1,5 dl sämpyläjauhoja
loraus öljyä 
1 kananmuna

Sekoita kaikki aineet keskenään. Nostele lusikalla nokareita pellille leivinpaperin päälle. Ohjeella tulee hyvin yhdeksän pikkurieskaa. Paista uunissa noin 10 minuuttia 250 asteessa. Yksinkertaista.

Hitaasta postailusta huolimatta, olkaas kuulolla. Ensi viikolla on tulossa vähän uusia ja tuulia sekä arvontoja.

Mukavaa päivää. <3



P.S: Nämä rieskat maistuu myös vähän isommillekin, joten kannattaa tehdä suoraan tuplasatsi. ;)







1 kommentti:

  1. Kauniita kuvia, varsinkin toinen kuva alusta on aivan ihana! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!